keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kirjauutuus


Uusin Minna Mercke Schmidtin uusin kirja on tuttuun tapaan kaunista katseltavaa. Kuvat ovat innoittavia ja ihastuttavia, teemat vuodenaikoja noudattelevia.


Kesäisten kranssien kuvat saavat ajatukset lämpöisiin kesäiltoihin. Kuvien innoittamana ostinkin jo monta pussillista harsokukan ja tuoksuherneen siemeniä aikomuksenani näistä kukkasista sitten aikanaan kransseja pyöritellä.


Sää tänään on ollut kaikkea muuta kuin keväinen. Lisäksi flunssa taitaa kaataa minutkin sängynpohjalle, kurja olo. Kesälomien suunnittelu tänään toi kuitenkin auringon ja lämmön taas askeleen verran lähemmäksi.


Ja maljakossa kukkivat pionit antavat lupaustaan tulevasta sillä aikaa kun odotellaan oman pihan kukkasia.
Mukavaa illanjatkoa Sinulle!

Iloa ja valoa, Noora

Ei kommentteja: