tiistai 22. helmikuuta 2011

Kalenterin tuunausta



Olen aikaisemmin jo kertonut teille jokavuotisesta kalenterin metsästyksestäni. Ilmeisesti minulla on liian suuret vaatimukset tuon allakan suhteen, kun en mieleistäni tänäkään vuonna löytänyt.

Suunnittelin kylänaapurini kanssa jo ostamani kalenterini päällystämistä kankaisilla irtokansilla. Muistin kuitenkin, kuinka jo kouluaikoina päällystin silloiset kalenterini tapeteilla, usein Laura Ashleyn vaaleanpunaisilla ruusukuvioilla. Eli kovin pitkälle noista ajoista ei siis olla tultu.

Jos mennään vielä kauemmaksi ajassa, niin vanhempien sukulaistyttöjen tavoin, heitä matkien minäkin liimailin Teinarini sivuja yhteen tehden niistä salalokeroita. Olisinko ollut tuolloin juuri ja juuri kouluikäinen. Muistan, että ne isot tytöt sotkivat myös tiettyjä päiviä mustaksi ja liimailivat sivuille kuvia jostain laulajista. Sitä minä en tehnyt, sillä pelkäsin niitä pörröpäitä.

Koska tämä kalenteriaskartelu on minulle varsin tuttua, päädyin siis tuunaamaan tätä tämänvuotista. Viime aikoina askartelu on jäänyt hieman vähemmälle, mutta sehän on vallan mainio tapana kuluttaa päiväänsä. Suorastaan terapeuttista. Leikkelin sisustuslehdistä kivoja pikkukuvia ja liimailin niitä kalenterini sivuille viikkojani sulostuttamaan. Valitsin kuvat jopa ajankohdan mukaan: juhannusviikolle sireeninoksia, joulukuulle havukransseja, lokakuussa katselen houkuttelevia nojatuoleja ja keväällä puutarhakuvia. Myös läheisteni synttäripäiviin löysin ihania kakku- tai muffinssikuvia.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen, on ainakin kauniimpi kuin alkuperäinen. Tosin parempaa liimaa on ostettava, koska pitsireunukset ovat käytössä alkaneet repsottamaan. Täytyyhän tämän vuoden olla pitsien sekä timanttien ympäröimä ja sellaisenä myös pysyä.

Timanttien säihkettä ja pitsien pehmeyttä Sinun viikkoosi!

Iloa ja valoa, Noora

4 kommenttia:

Riitta kirjoitti...

Tossahan olis ideaa ! Mullakin tahtoo olla sama juttu ettei mieleistä löydy kaupasta.
Samanlaisia muistoja on teinareista vaikka meillä ikäeroa onkin, ne on vielkin tallessa ja hymyssä suin niitä on joskus tullut katseltua, mitä kaikkea elämän muistoja niihin on saanutkaan mahdutettua ;)

Elina kirjoitti...

Näyttää niin ihanalle! Askartelu on kivaa varsinkin jos saa tehdä rauhassa, mikä on nykyään kortilla.

Aurinkoista keskiviikkoa!

Kesäkukka kirjoitti...

Olenkin ihmetellyt, ettei kukaan vielä valmista sellaisia kauniita kalentereita, jotka mekin kelpuuttaisimme ;)

Minäkin etsin aikani, en löytänyt ja ostin sitten ihan sellaisen peruskalenterin, Wegan. Tilasin siihen "irto" kannet Helmiltä, joten voin käyttää kansia uudelleen ja uudelleen. Olen niin laiska, etten jaksanut alkaa itse tekemään.

Sinun tuunaus on upea! Ehkä lisään kalenterin sivuille myös jotain kivoja kuvia viikkoja piristämään, kiitos vinkistä!

Noora kirjoitti...

Riitta: Aikas hauskaa, että sulla on ne teinarit tallessa. Nehän on ihan aarteita. Oletkos värittänyt huulirasva purkin kannen hopealla teinivuosinasi? Minä olen, koska ne isot tytöt teki niinkin. :)

Elina: Juuri niin, rauhassa kun saa tehdä, tulee kaunista! Nähdään huomenna!

Kesäkukka:Samaa jaksan ihmetellä minäkin! Kuvien leikkaaminen ja liimailu on hauskaa, kokeileppas! Kiva muuten, että olet käynyt täällä taas! Aurinkoista keväänodotusta sinulle!