Uusi Putiikki

Parasta tässä asiassa on, että tällä kertaa minäkin pääsen mukaan avajaistunnelmaan! Meidän perheen loman kohokohta lähestyy. Toiset tekevät hienoja ulkomaan matkoja, mutta me matkustamme Tampereelle!

Putiikkien ja avajaisten ja Titi-nallen lisäksi meillä on kerrankin aikaa niin paljon, että ehdimme toivottavasti näkemään myös mahdollisimman paljon ystäviä. Suunnitelmissa on myös kiertää rakkaita paikkoja, joita lapset eivät enää muista. Tahmelan ranta ja Rapusaaret, Laivapuisto ja Munkkikahvila. Nämä ja paljon muuta pitää mieleen palauttaa, sillä unohtaa ei saa!

Tampere, pian nähdään!

Iloa ja valoa, Noora

Mamman menopeli

Viime viikolla saimme yllätysvieraita Tampereelta. Vieraita oli tietysti ihana saada ja mukavaa oli nähdä pitkästä aikaa. Lyhyt vierailu huipentui kuitenkin siihen, että pääsin Harrikan kyytiin. Kiitos S & A!

Tiedättekö sen moottorin mahtavan mörinän, kun kone käynnistyy? Bensan tuoksun? Entäs se tunne, kun tie on auki ja tuuli laittaa hiukset lentämään? Tuon pienen kierroksen aikana ehdin tuntea kaikkea tuota; ihanaa vapautta.

Kun tuo ihmeellinen tilaisuus ajelusta ilmaantui, kaivoin varastosta vanhan kypäräni. Sama kypärä on minulla ollut rippikesästäni saakka, kun sain lahjaksi punaisen Love-skootterini. Skootterit olivat tuolloin harvinaisuuksia, etenkin tytöillä. Siinä oli valkoinen rottinkikori, sähköstartti ja automaattivaihteet. Kiihtyvyyttä testattiin "mankipoikien" kanssa viivalla. Hävisin, kun virittää ei voinut, sanoi Iskä.

Skootteri vaihtui aikoinaan kuplavolkkariin, mutta kypärää olen säilyttänyt. Sen olemassa oloa ja tärkeyttä olen aina muuttojen hetkellä joutunut miehelleni perustelemaan. Ja nyt sillä on käyttöä!

Koska omaan Harrikkaan ei ollut mahdollisuutta, hankittiin meille moposkootteri. Parhaalla tahdollanikaan en tietysti voi verrata tuota mopoani ( tai motoa, kuten Tyyne sanoo) Harrikkaan ja sen tarjoamaan elämykseen, mutta jotain samaa on aistittavissa. Kun iltaisin olen ajellut mopollani, tunnen kuinka "tuuli nostaa helmoja, heittää hiukset sekaisin... Maailma on mun!" Tai jotain tuohon tyyliin... Ainakin alamäessä, muna-asennossa, kun vauhti on lähes 48 km tunnissa :)

Voin suositella kaikille! Lähetääks viivalle?

Iloa ja valoa, Noora

Kun on oikein kuuma...

- ei pääse ihastelemaan Porvoota, koska lapset eivät viihdy kuumassa kaupungissa

- on vielä kuumempi, koska sylissä on joku kokoajan

- joutuu juomaan litroittain, koska imettääkin pitää

- ei voida matkustaa Mummon luokse kuumaan asuntoon

- ei pääse illalla satamaan vohveleille, koska lapset menevät iltaunnille viilentymään

- ei voi juhlia 9-vuotishääpäivää, koska on migreeni painostavan ilman takia

- ei pääse aamutorille, koska lapset menevät aamuuinnille

- ei ehdi mukaan mansikkasesonkiin, koska mansikat kypsyvät liian nopeasti

- ei ehdi alemyynteihin päikkäreiden aikana, koska lapset menevät päiväuinnille

- ei edes pääse tietokoneelle ja blogiehin, koska mies on lasten kanssa valloittanut huoneen majoittuakseen hieman viileämmässä (jos mahdollista)

Uskotte varmaan, että lista on loputon. Mitä me sitten tehdään täällä? No, uidaan, imetetään ja siinä välissä täytetään vesialtaita, ollaan omassa rannassa ja kavereiden kanssa pihalla. Syödään pakettikaupalla mehujätskiä. Iltaisin menen naapurin kanssa Prismaan viilentymään - hakemaan lisää sitä mahujätskiä!

Kesä on ihanaa ja niin helppoa lasten kanssa :) Voi matkustaa ja olla pihalla aamusta iltaan...

Lopuksi vielä siihen Selman nimikilpailuun. Selma-nimeä ehdottaneita oli useita ja heidän joukostaan arpa osui Maria K:n kohdalle. Ester-nimi olikin omavalintainen ja Sikuriina nimen ehdottaja Pieni Pitsinenäliina onkin jo palkintonsa saanut. Kiitos teille kaikille, ehdotuksia oli ihana lukea! Laitatko Maria siis minulle sähköpostia, niin saan palkintosi matkaan. Osoite: vahvanoora@luukku.com

Huomenna näytän teille, mikä saapui tänään pihaamme.

Iloa ja valoa, Noora

Kastejuhlasepustus

Sunnuntaina perheemme ja joukko sukulaisia kokoontui meidän perheen kuopuksen kastejuhlaan kotiimme. Ilma oli kaunis ja helteinen. Omassa kotipihassa, alla huojuvien koivupuiden sai neitokainen nimekseen Selma Ester Sikuriina sekä paljon rakkautta ja siunausta matkalleen.

Selma nimeen päädyimme lopulta vasta papinkin paikalla ollessa. Ja olen siihen lopulta erittäin tyytyväinen. Selma on Selma! Nimeä on sekä minun että mieheni suvussa kuten myös Ester-nimeä. Sikuriina taas oli hauska ehdotus, jonka saimme täältä blogin kautta, kun muutama postaus sitten pyysin apuanne nimivalinnassa.Koska ns. peppi-teema oli mukana niin kastejuhlan kutsuissa, kuin ohjelmalehtisessäkin, ajattelimme saman teeman saavan jatkoa myös Selman nimessä Sikuriinan muodossa. Hieman erikoisempi, vanha nimi. Ja jokainen tyttöhän tarvitsee hieman peppimäistä olemusta itseensä...

Lupasin palkita teitä, jotka annoitte nimiehdotuksia niitä pyytäessäni. Palaan kuitenkin siihen asiaan seuraavassa postauksessani. Sopiikos niin! Palkintoja on siis luvassa.

Juhlaan palatakseni, meidän tunnelmiamme kuvastaa parhaiten Johanna Kurkelan esittämä kappale "Ainutlaatuinen," jonka kuuntelimmekin juhlassa kyynelten valuessa. Käykääpä jossain kappale kuuntelemassa, jos ette sitä tunne. Valitettavasti en osaa sitä tähän linkittää. Sanat ovat todella herkät ja kauniit.

Virallisen ohjelman päätyttyä niin isommat kuin pienemmätkin pojat vaihtoivat vapaalle ja seurasi kiihkeä jalkapallo-ottelu. Onni kerkesi vaihtaa peliasun päälleen jo ennen perhekuvan ottamista, joten kuvasta tulikin sitten joukkuekuva!:) Siiri nautti elämästään rakkaan I:nsä kanssa kulkien käsikkäin ikäänkuin merkkinä erottamattomuudesta ja ikuisesta ystävyydestä.

Selma sai meille kaikille rakkaat ystävät kummeikseen ja aivan ihastuttavia lahjoja. Kiitos teille kaikille mukanaolleille! Te vieraat teitte Selman juhlasta kauniin tilaisuuden! Ja erityiskiitos Mummalle ja muille, jotka autoitte järjestelyissä! Näin monen lapsen kanssa ei juhlien järjestäminen aina ole aivan yksinkertaista, varsinkin kun tavoitteena on täydellisyys...

Eilen sitten hyvästelimme entiset naapurimme ja ystävämme kotimatkalle mukavan viikonlopun jälkeen. Sydäntä raastavaa oli nähdä se pienen tytön ikävä, kun hän murheenmurtamana vetäytyi huoneeseensa ystävänsä kuvaa katselemaan ja muistelemaan yhteistä aikaa. Onneksi kuitenkin seuraava tapaaminen on jo sovittu.

"Äiti, miksi sulla on vielä vauvamasu?" kysyi Siiri juuri. Arki on siis alkanut; juhlat on juhlittu ja lapsi on saanut nimen. Nyt nautitaan kuitenkin kesästä ja lähdetään rannalle, sen vauvamasun kanssa... Pientyköön se sitten joskus...

Iloa ja valoa, Noora