tiistai 2. helmikuuta 2010

Kaksosten päivä



Tänään vietetään ensimmäistä kertaa kaksosten päivää. Päivällä halutaan korostaa sitä, että kaksosuus on sisaruussuhde, jossa sisarukset ovat toisilleen läheisiä, mutta kuitenkin yksilöitä.

Muistan kuin eilisen kun ultrassa sain tietää odottavani kaksosia. Riskiraskaus osastolla työskennelleenä en ollut nähnyt monisikiöistäraskautta, joka olisi päättynyt onnelliseen lopputulokseen. Niinpä koko onnellisen raskauden mukana kulki kokoajan huoli vauvojen hyvinvoinnista.

Meillä kaksoset ovat saaneet kulkea omilla nimillään; he ovat erilaisia ja erinäköisiä. Enemmän sisaruksia kuin kaksosia, mutta juuri tuo side heidän välillään on uskomattoman luja. Mielestäni näissä elämän tyrskyissä on hienoa, että rinnalla on ihminen, joka on aina tukena ja turvana. Sitä sidettä haluan vaalia heidän välillään.

Onnilla ja Siirillä oli oma kielensä, joka on hyvä esimerkki tästä yhteydestä. Tästä kielestä on edelleen puheessa jäänteitä ja kovalla työllä siitä koitamme eroon nyt päästä. Joskus vielä kuitenkin tulkkia tarvitaan- onneksi hän on lähellä.

Olemme mieheni kanssa halunneet korostaa sukulaisillemme ja ystävillemme sitä, ettei lasten omia vahvuuksia tai heikkouksia verrata toisiinsa. Lisäksi olemme pyrkineet siihen, että kummankin lapsen omaa päivää eli nimipäivää juhlistetaan synttäreiden lailla. Mahdollisuuksien mukaan olemme yrittäneet ottaa lapsia yksinään esimerkiksi kauppareissuille tai jääkiekkopeleihin. Päiväkodissakaan heitä ei koskaan olla niputettu, vaan ovat aina saaneet yksilöllistä hoitoa.

Nämä kaikki kuulostavat aivan itsestään selviltä asioilta kaikille lasten parissa olleille ihmisille, mutta kaksosuudessa on juuri ne erikoispiirteensä, jotka eivät tee näistä asioista yksinkertaisia. Lapset ovat helposti nippu, joka kulkee kätevämmin pakettina.

Toivotan ihanaa kaksostenpäivää kaikille kaksosille ja heidän vanhemmilleen sekä onnea ja iloa myös kaikille tuleville kaksosvanhemmille!

Iloa ja valoa, Noora

6 kommenttia:

Pikkupiiku kirjoitti...

Oli kuin olisit meidän perheen kaksosista kirjoittanut. Meillä vain on kaksi tyttöä, joiden olemassaolosta kuulimme viikko ennen synnytystä. Sinänsä ihme kun oltiin oltu ultrassa ja oli toinen jäänyt huomaamatta.
Ihanaa kaksosten päivää teille!

Noora kirjoitti...

Olipahan uutinen noin synnytyksen alla!
Hauskaa, että kokemukset ovat olleet samanlaisia. Touhukasta illanjatkoa täältä hullunmyllystä!

Kotivalo kirjoitti...

Meilläkin identtiset kaksostytöt. Tunnen olevani etuoikeutettu, kun olen päässyt seuraamaan tätä erikoislaatuista suhdetta. Tytöt ovat jo 21-vuotiaita, mutta minäkin muistan kuin eilisen päivän, kun ultrassa kerrottiin, että kaksihan siellä on tulossa. Itse olin sen jo arvannut etukäteen pahoinvoinnin ja vatsan kasvun määrästä = ) Raskaus meni hyvin, samoin synnytys ja terveitähän nuo ovat olleet koko elämänsä tähän saakka, jotain pientä lukuunottamatta. Heille on sattunut sen verran erikoisia juttuja, että voisi puhua "linkistä" heidän aivojensa välillä, tai mitä lie telepatiaa. Onko sitä tarvis analysoidakaan, todella läheisiä kuitenkin ovat, niin vihassa kuin rakkaudessa = )

Marja kirjoitti...

Hih minäkin muistan kuin eilisen päivän kun saimme tietää odottavamme kaksosia :) Ja muistan myös iiiison vatsani - kun jo monta kuukautta ennen laskettua aikaa, kaikki olettivat minun olevan viimeisilläni :))

Meillä on ollut helppoa miltei unohtaa, että tytöt ovat kaksosia - ovat sekä ruumiinrakenteeltaan, että luonteeltaan kuin yö ja päivä. Vahvuudet ovat aivan eri asioissa. Tosin toinen tytöistä on selkeästi se tunnollinen ja huolehtija - toinen taas huithapeli - eli kouluun mentäessä pitänee miettiä tyttöjen eri luokille laittamista.

Sehän kaksosuudessa (toki myös kolmosten jne. kanssa) on niin erityislaatuista, että kaksoset elävät syntymästään saakka koko ajan samaa kehitysvaihetta - toisin kuin muut sisarukset.

Vilkutukset kaikille kaksosäideille :)

malla kirjoitti...

ekaa kertaa vierailulla:)
meiän kaksikko täyttää viikon päästä kaks..äkkiä on kaks vuotta hujahtanu.
mä kuulin vasta eilen,että on tällanen päivä ollu.
niin ja meillä on onni-elmeri ja essi-ilona.

Noora kirjoitti...

Mukavaa oli lukea teidän kokemuksia kaksosista ja kiitokset kommenteistanne!