torstai 16. heinäkuuta 2009

Kaapin paikka




Kahdeksanvuotis hääpäivän kunniaksi päätin näyttää miehelleni kaapin paikan. Ihan vain varmuuden vuoksi konkretisoin tämän, jos tähän päivään mennessä asia ei vielä ollut selväksi tullut.

Tuon kaapin saapuminen aiheutti sen, että kotiimme lennähti samalla sisään muutoksen tuulet. Olohuoneessa ennen ollut senkki saa valkoisempaa väriä pintaansa ja vaihtaa paikkaansa puolipyöreän pöydän paikalle, joka taas menee yläaulaan, mistä tuodaan rahi alas, johon on ostettava uusi päällinen. House Doctorin peili muuttaa Pentikin peilin tilalle ja sekin pitäisikin vaihtaa pienempään. Pentikin peili saa paikkansa puolipyören peilin uuden paikan yläpuolelta ja puuhevonen laukkaa makkariin. Tämä kaikki siis vain uuden kaapin takia. Arvatkaa mitä mies tuumasi hoidettuaan yksin lapsia rouvan oltua päivän jo kuuluisaksi tulleella sisustusmatkalla milloin missäkin päin Suomea...? Kuunteli hiljaa, sillä kaapin paikanhan olin jo näyttänyt!

Kuvassa on myös kirpparilta ostamani tuoli, joka on saanut valkaisun ja kulutuksen ylleen. Hiekkapaperin karheuden tulee myös kaappini tuntemaan pinnoillaan.

Iloa ja valoa, Noora

12 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Ihanalta näyttää! Jos vielä saisi kuvia kokonaisuudesta, niin olisi helpompi hahmottaa :-)

titta kirjoitti...

Kaunis kaappi ja tuoli. Kyllä se hiomapaperi vaan antaa mukavan säväyksen :)

Noora kirjoitti...

Kokonaisuuden hallitseminen vaatii vielä harjoittelua, joten nyt aluksi vain osia siitä.

Äiti on viimeaikoina käyttänyt hiomapaperia niin paljon, että tänään sitten sen käyttöä testasivat myös lapset salaa omiin lipastoihinsa. Täytyy todeta, että paranivat.

Anne kirjoitti...

Se on hieno ! Mutta järjestyksen vaihtaminen piristää eli ei muuta kun kalusteet kierros vasempaa MARS :) On sulla vaan kiltti mies kun hoitaa lapset ja kodin vaimon ollessa hankintamatkoilla ;)

Sari kirjoitti...

Moikka Noora! Hienolta näyttää tuolisi nyt kun se on valmis! Ilmeisesti sopiva pensseli lopulta löytyi. :)

T. Tuolisi "siskopuolen" omistaja

Noora kirjoitti...

Anne, kun tulet meille siis KYLÄÄN niin meidän pitää katsoa tämä olkkari ja miten nämä kalusteet tänne sijoitetaan.

Hello naapuri, kiitos käynnistäsi täällä! Tuo tuolin sisarpuolikin saisi kyllä meiltä kodin, jos päätätte luopua...

Jossu kirjoitti...

Välillä se on semmoista rumbaa kun tavarat vaihtaa paikkaa. Kun yhden vaihtaa niin sitten näyttää että jos toisenkin paikkaa siirtäisi ja silleen...
Kauniit kuvat, onnustunut kaapin paikan vaihdos!

Tarleena kirjoitti...

:D

Kaunis kaappi ja hauskasti kirjoitettu juttu!

Missfrida kirjoitti...

Onpas ihania valkoisia kalusteita! Varsinkin keinutuoli näyttää supersiistiltä. Saisiko siitä nähdä paremman kuvan?

Noora kirjoitti...

Kiitoksia Jossu ja Tarleena! Lopulta kävi niin, että vaihdoin ainoastaan keinutuolin paikkaa alkuperäisestä järjestyksestä.

Missfrida, toki minä sinulle keinutuolini kuvaan. Kiitos, minäkin olen löytöihini tyytyväinen!

Paula kirjoitti...

Tosi hieno kaappi ja varsinkin tuoli!! Nyt saat kertoa millaisella maalilla maalasit ja millaisella hiekkapaperilla työstit, minäkin haluan! =) Me ollaan siis vuoden jäljessä, meillä on tänään 7-vuotis hääpäivä.

Noora kirjoitti...

Onnea teille hääpäivänne johdosta Paula! Arvaa vaan tiedänkö minä mitä maalia se oli, millä Aki (täytyy siis antaa kunnia hänelle, minä kyllä kovasti ohjasin...!) tuolin maalasi. Pohjamaalia se kuitenkin oli. Tuli kaunis, samettinen pinta. Hiomiseen käytin karheaa hiekkapaperia