perjantai 16. tammikuuta 2009

Kevättä ilmassa




Tämän mielenkiintoisen viikon päätteeksi saimme nauttia ihanasta auringon paisteesta ja kirpakasta pakkasesta. Lapset kokeilivat ensimmäisen kerran luistimia läheisen järven jäällä, joten nyt ollaan taas yksi askel lähempänä NHL:ää. Tällä hetkellä meillä on ainoastaan yhdet hokkarit, joita kaksoset sitten vuorotellen kokeilivat. Nyt kysyisinkin, sattuisiko kenenkään kaapin perukoilta löytymään tälle meidän "kiira korvelle" luistimia, että saataisiin tuo piruetti pyörimään oikein vauhdikkaasti?

Perjantai-illan kruunasi parturikäynnin jälkeinen koko perheen yhteinen kauppareissu markettiin. Tarkoituksenamme oli hakea Siirille uusia hiuspompuloita ja Onnille Cars-auto palkinnoksi hienosti menneestä parturireissusta. Tietenkin koko Länsi-Tampere oli lähtenyt viikonlopun ruokaostoksille samaan aikaan meidän kanssamme.

Ruokaostosten lomassa jouduimme käyttämään yhden lapsen wc:ssä, rauhoittamaan kaksi eriaikaista 3-vuotiaan uhmakohtausta ja kantamaan 7-kuukautista hikistä ja huutavaa lasta kainalossa. Marketissa oli samaan aikaan meidän kanssamme myös ne priimuskasvattajat, jotka soivat katseitaan kun retuutin rimpuilevaa poikaa pois leluhyllyltä. Väestöliiton julkaiseman lapsen Kiukkukirjan onnellisena omistajana tiedän näidenkin kohtausten taas vain vahvistaneen lapsieni pärjäämistä tässä julmassa maailmassa!

Vanhemman naisen etuillessa meitä juustotiskillä, kysyi Siiri kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä: "Äiti, onko toi nainen juntti?" Hän sai myöntävän vastauksen kysymykseensä. Lopulta kävi niin, että se pikkuauto vaihtuikin autorataan, niitähän tarvitaan aina...

Mielenkiintoinen päivä on tulossa huomenna, kun Siiri aloittaa "Harrastuksen". Meillä on ensimmäinen balettitunti! Vihdoin myös hänellä on harrastus kuten on Iidalla ja kaikilla muillakin. "Bravo!" sanoi myös opettaja, kun ilmoitin Siirin ryhmään.

Nyt minua odottaa Kopparbergin alkoholiton siideri ja Polly-pussi( kyllä ruotsalaiset osaavat!) sekä eilinen Teho-osasto. Tästä alkaa mukava viikonloppu!

Iloa ja valoa, Noora

2 kommenttia:

Weißer Vintagezauber kirjoitti...

Hallo, your blog is beautiful.Very very nice pictures.
LG from Germany,Elke. :) :) :)

Noora kirjoitti...

Hello Elke!
It was very nice that you have found my sides. Welcome again! Your blog is very beutiful too! Best regards, Noora